16 Apr 2014

ISKÄ: 29.05.1955-15.04.2004

Isäni kuolemasta tuli eilen kuluneeksi 10 vuotta. 

Mun piti postailla jo eilen mutta olin vaihteeksi kovin masentunut niin en jaksanut.

Siis, kymmenen vuotta sitten veljeni tuli mun työpaikalle ja kertoi uutisen; isä oli menehtynyt edellisenä yönä tulipalossa (kuolinsyynä häkä- ja alkoholimyrkytys). Halattiin (mitä ei todellakaan harrastettu tuohon aikaan Ikinä), minä menin takaisin tavaratalon kassan taakse ja jatkoin töitä. Asiakkaita tuli ruuhkaksi asti, ketään muita työntekijöitä ei ollu lähettyvillä ja minä vain hymyilin turtana asiakaspalveluhymyäni. Sitten alkoi huimata sen verran etten pystynyt kunnolla puhumaan, onneksi myymäläpäällikkö sattui kävelemään ohi ja sain kuiskattua että voisinko lähteä kotiin kun kävi nyt vähän ikävästi.
Kotona vain istuin ja olin, en ajatellut sen kummempia, en itkenyt, en mitään. Seuraavana päivänä menin töihin vahingossa tunnin etuajassa, joten kai siinä pää pienesti oli sekaisin.

Itkin vasta hautajaisissa. Ja oikeastaan aloin surra ja ikävöidä ihan kunnolla vasta viime vuosina. Silloin kun kuolema oli ajankohtainen, koin jotenkin itsekkäästi suunnatonta helpotusta.
Ei tarvinnut enää huolehtia, sääliä ja pelätä. Tunne oli samankaltainen kuin veisi sairaan lemmikin lopettavaksi, niin karsealta kuin se kuulostaakin.

Isän lopunajat eivät olleet enää Ihmisen elämää, sen ryhdistäytymisyrityksistä huolimatta.
Oli pelottavaa käydä sen luona Enossa (jossa se asui viimeiset hetkensä vanhempiensa yläkerrassa), kun se alkoi kertoa mulle äänistä jotka nauroivat julmasti ja kehottivat tappamaan. Ne äänet olivat kuulema minun ja äidin ja veljeni ääniä. Ukkini kertoi kerran että isä oli kattanut huoneeseensa pullakahvit näkymättömälle seurueelle, ilmeisesti siinä joukossa mielikuvitus-suvikin istui. Juoppohulluutta kai, tai siis toivottavasti.

Isä oli terveenä/selvänä ihan huipputyyppi, empaattinen, herkkä, fiksu, hauska, hyvä kokki ja syvällinen pohdiskelija. Paras isä, kaikesta huolimatta. Ehkä aika kultaa muistot, mun aivot kun edelleenkään ei toimi tiettyjen asioiden suhteen ja on aina hurja kuulla ulkopuolisilta että mitä kaikkea sitä lapsuudessa tapahtuikaan. Voisinpa kertoa teille, mutta nämä on sen verran rankkoja juttuja ja koskee muitakin ihmisiä, etten vain voi. Jotkut jutut ovat vaikuttaneet vahvasti mm. mun pahaan poliisikammoon ja viranomais-inhoon. Kuten vaikkapa se kun kerran tulin koulusta kotiin ja löysin isäni makaamasta eteisen lattialta tupakan polttama reikä matossa. Se oli karannut jostain hoitolaitoksesta, luulin sen kuolleen kun en saanut herätettyä, ja sitten ne hoitoihmiset soittivat kotipuhelimeen ja minä häpeissäni valehtelin että en tiedä missä se on. Eihän ne uskoneet mua, tulivat muistaakseni hakemaan sitä sitten, liekkö poliisit olleet matkassa myös -en muista onneksi. Toisaalta kun se oli jossain vaiheessa vankilassa (rattijuoppous) niin kaikki oli hyvin. Kirjoteltiin kivoja kirjeitä ja isä lihoi terveisiin mittoihin, harrasti urheilua, luki paljon ja tuli uskoon. Ei tarvinnut huolehtia.

En löytänyt mun tärkeimpiä (hyviä) muistomateriaaleja isästä, oon säilönyt ne jonnekin salaiseen paikkaan, mutta tässä on nyt ainakin kuvia isäni nuoruudesta ja pari mun tekemää noloa riiminpätkää.

Isän antama pääsiäiskaktus pyöräytti eilen yhden kukan, ihan kuin sanoakseen että täällä mie iskäs vieläkin kummittelen.
Isä, sen veli ja yksi siskoista, niin nätteinä kaikki.
Hahahaha, runosuoli on sykkinyt lujaa joskus 10-vuotiaana :D
Postikortti luokkaretkeltä. Mainitsemani upea änärilippis lensi traagisesti tuulen voimasta järveen ja upposi, harmitti hieman. Käsialani on edelleen samanlainen, voi kauhia.
Joulukortti
Sama kortti takaapäin, äx.
Nerokasta typografista kikkailua noin 8-vuotiaana.
Kun Matti Pellonpää kuoli, isä itki. Tässä kuvassa on vähän samaa habitusta kuin Peltsissä.
Passikuva-automaatti-hauskuutta 
Veli jurnuutti minnuu koko ajan ja aina, ja isä huusi sille. aina.
Tuulen tuivertama parikymppinen.
Nenästä huomaa että nyt on napattu muutakin kuin limpparia
The Wall.
Siisti sivuletti, ikää varmaan 14-15..?
Isä rakensi mulle maailman parhaan keinun meidän pihalle. Tää ei ole se, mutta tulipahan mieleen.
Joululahjaksi kirjotusmasiina, waudsi!
Pus. Äidin naama sensuroitu.
Armeijjassa
Sellanen kuva jota en ois voinut teini-iässä katsoa kuolematta. Mahtavat uikkarit!
Selfiet 70-luvulta ja 10-luvulta
Kalja maistui jo nuorna miehenä
Sain isältäni vinot silmät, amorinkaaren, nenän, pyöreän naaman ja leukakuopan eli pyllyleuan. Ja mänboobsit.
Joulun alla käytiin haudalla, hautakivessä on väärä kuolinkuukausi.
Kivenkaivertaja, sulla oli yksi ainut tehtävä ja sää mokasit.

....

Isä rakasti Hectoria ja Juicea, mutten laita tähän loppubiisiksi kumpaakaan vaan hyvinkin epätykkäämäni artistin kappaleen jota olen herkistellyt ihan niagarana:



... Tänään tulossa vielä postausta, stay tuned & cool

-Susu

6 comments :

  1. Jaksamista. Jotenkin tälläinen vetää ihan sanattomaksi, vaikka paljon ajatuksia herätti. <3

    ReplyDelete
  2. Otan osaa suruusi ja lähetän voimia ja lämpöä ja halauksia.

    ReplyDelete
  3. Kiitos paljon rakkaat ihmiset :)
    Isä elää minussa edelleen, se lohduttaa.

    ReplyDelete
  4. ❤️ meillä olisi niin paljon keskusteltavaa, oon kokenut samankaltaisia juttuja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirjottele mulle jos on sydämellä jotain, suvitus(ät)geemail.com.
      sydän, sydän.

      Delete