22 Apr 2014

Sairas Kissa :-(

Voivoivoi kun on hätä ja huoli, Kerttu on todella sairas.
Perjantaina se alkoi kakoa, ei huolestuttu pahemmin...Lauantaina kakominen jatkui hiukan enemmissä määrin, se oli sellaista kuivaa ja kumeaa ääntä -ei samanlaista kuin karvapalloyökkäily.

Maanantaiaamuna kissaa ei löytynyt mistään, siis yleensä kun se aamulla on ihan ensimmäisenä ruokakupilla häntä vispaten. Minä olin jo ihan että nyt se on a) karannut pihalle jossain kumman välissä tai b) se on mennyt kuolemaan jonnekin tositosi piiloon.
Se ilmestyi esiin kuitenkin jossain vaiheessa ja vaikutti tosi flegmaattiselta.
Sitten tilanne paheni, ruoka ei maistunut, saati vesi. Hengitys on raskasta ja korisevaa, vaikuttaa että se hengittää heikosti vain suun kautta. Tungettiin sille väkipakolla nestettä kitaan mutta se pärski kaiken pois.

Internet-diagnoosi nro.1: Se on saanut ohranhuitulan jonnekin nenän ja henkitorven onteloihin, sen verran ahnaasti nimittäin nakerteli tuota mun kasvattamaa satsia. Hoitona kuulema nukutus ja lääkäri räpeltää sen ruohon sieltä jotenkin.

Internet-diagnoosi B: Matoja/niiden munia keuhkoissa, mikä ei ehkä ole kovin todennäköistä. Ja todella ällöttävä ajatus.

Muut mahdolliset syyt: Astma, ja kaikki miljoonat sairaudet joita kissoille tulee.




Tänään soitin sitten Joen Eläinlääkäriasemalle (koska se on paras), mutta siellä ei ollut sopivaa aikaa -Jussi tulee menoiltaan vasta kolmeksi kotiin ja bussissa en rupea kissaa kuljettamaan. Onneksi sain ajan puoli neljäksi Kivuttomaan (josta saa opiskelija-alea wuhuu).
Nyt vain rupesin kunnolla panikoimaan kun Kerttu vaan kököttää, köhisee, kuolaa ja on ihan kylmä, veltto ja nestehukassa, että mitä jos se kuolee nyt ja tässä ennenkuin saadaan se hoitoon!
En voi tehdä mitään helpottaakseni sen oloa, tämä on ihan karmea tilanne kun näkee miten se kärsii.

yhyhyy.

Tietysti tässä on myös se tosiasia että jos se pitää esim leikata tai muuta isompaa, ei meillä yksinkertaisesti ole varaa siihen. Tähän keikkaan valmistaudutaan noin kolmella satasella, mutta jos laskuksi tulee jotain tonnin luokkaa niin järkevintä on antaa piikki. Kuulostaa kauhealta mutta minkäs teet, ei pitäis köyhillä olla lemmikkejä. AAAARGh oon kauhea ihminen, paha paha paska ja vähävarainen luuseri.

Meen nyt ruoskimaan itseäni.

Piuha ja koiratkin on ihan maassa. Kuvassa dyykattuja tulppaaneja, osan vein pääsiäisyönä naapureiden postilaatikoille että saan taivaspaikkaan jonotuslapun.
Loppukevennys tälle karsealle postaukselle:

Jussin Angry Pöks.

5 comments :

  1. Voi ei, tsemppiä Kertulle ja teille. Toivottavasti kaikki menee hyvin. <3 Äläkä itseäsi syytä, sinähän pelastit Kertun jo kertaalleen.

    ReplyDelete
  2. Voi Kerttu-kisua, kaikkea pitää tulla vaivoiksi! Kun nämä eläinystävät ei osaa puhua, niin on vaikeeta, kun ei sitten tiedä, mikä on hätänä. Oot ollut paras mamma Kertulle ja kisu on saanut ihanan kodin. Näitä oireita ei voi tietää kuin tohtorit eläinten oireiden perusteella. Toivon Kerttuselle kaikkea hyvää ja sulle tsemppiä, ja Kettumummon kisut yhtyy tsemppiin.

    ReplyDelete
  3. KIITOS teille, mieltäni kovasti lämmittää <3 <3 <3

    ReplyDelete
  4. ei kannata pitää kissaa, mikäli sen hoitoon ei ole varaa :( se ei ole kissan eläinarvollekaan loppujenlopuksi oikein, kuten varmasti itsekin tiedät. kissa ansaitsee kunnon hoidon ja helpotusta pahaan oloon silloin, kun sitä tarvitsee. toivon kuitenkin, että kissasi vielä selviää.

    t. eläinrakas

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä. Kissani sai kunnon hoitoa ja helpotusta kun se sitä tarvitsi.
      Rahat me revitään vaikka persesilmästä jos niikseen tulee, en lähde eläimistäni luopumaan vain siksi että olemme _väliaikaisesti_ vähävaraisia.

      Delete